Kurssin sisältö
Tutustumme kurssilla monipuolisesti näyttämöteosten, niin luokkanäytelmien kuin ryhmässä syntyvien esitysten valmistamiseen. Hyödynnämme mm. valmista tekstiä, devising-tekniikkaa ja tutkimme erilaisia lähestymistapoja, etenkin koululaisryhmien kanssa työskennellessä.
Pääpaino kurssilla on toiminnassa, teemme paljon erilaisia näyttelijäntyön harjoitteita, jotka ovat sovellettavissa erilaisille ryhmille – sekä aloittelijoille että kokeneemmille näyttelijöille. Kurssilaiset pääsevät itse näyttelemään ja ohjaamaan toisiaan. Kiinnitämme erityisesti huomiota siihen, miten näyttelijää voi tukea ohjaustilanteessa.
Teemme mm. kontakti-, ääni-, liike- ja improvisaatioharjoitteita ja työskentelemme valmiin tekstin kanssa. Ryhmän kiinnostuksen ja toiveiden mukaisesti voimme käsitellä näyttelijäntyön ja ohjaamisen lisäksi myös käsikirjoittamista ja teatterin tekemisen muita osa-alueita.
Kurssi sisältää ennakkotehtävän, joka lähetetään sähköpostissa osallistujien varmistuttua. Kurssilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja työstää mahdollisesti itsellä työn alla olevaa projektia pidemmälle, joko ohjaajan tai esiintyjän näkökulmasta. Luokassa ohjattavan näytelmän ohella se voi olla esim. oma sooloprojekti esiintyjänä tai vaikka opettajien valmistama esitys oppilaille.
Kurssi on suunnattu
Kaikille kiinnostuneille. Opettajille ja opettajaopiskelijoille, ryhmien ohjaajille jne.
Opettaja: Teatteritaiteen maisteri Jemina Sillanpää.
Lisätietoja opettajasta: Jemina Sillanpää on valmistunut Teatterikorkeakoulusta näyttelijäntyön koulutusohjelmasta teatteritaiteen maisteriksi (2010) sekä suorittanut opettajan pedagogiset opinnot. Sillanpää on itse käynyt steinerkoulun. Hän on freelance-näyttelijä ja esiintynyt lukuisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa sekä näyttämöllä. Hänellä on vahva kokemus opettamisesta ja kouluttamisesta ja hän on ohjannut näyttämöteoksia, kuten kantaesitykset Karavaani 2017 Kansallisteatterin päänäyttämölle ja Karnevaali 2020 Lahden kaupunginteatterin päänäyttämölle. Sillanpään opetus on kokonaisvaltaista ja hän yhdistää opetuksessaan taiteen eri osa-alueita.
Osallistujamäärä: Ensimmäiset 14 ilmoittautunutta mahtuvat kurssille, kurssi toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 6.
Missä: Snellman-korkeakoulu, Puuskakuja 14, 00850 HELSINKI
Kenelle: Kaikille kiinnostuneille. Opettajille ja opettajaopiskelijoille, ryhmien ohjaajille jne.
Milloin: 18. – 19.11. ja 3.12.2023 klo 10 – 17
Hinta: 378e
Kysymyksiä? Kurssista tulee ilmoittautumispäivän umpeuduttua lisätietoja. Sitä ennen voi lähettää kysymyksiä osoitteeseen jeminasillanpaa@gmail.com
Puuskakuja 14
00850 Helsinki
© 2022 Snellman-korkeakoulu | Tietosuojaseloste | Verkkosivut: WebAula.fi
"*" näyttää pakolliset kentät