Koulutus on suunnattu steinerpäiväkodeissa työskenteleville kasvattajille, jotka haluavat perehtyä steinerpedagogiseen varhaiskasvatukseen.
Koulutus järjestetään työn ohella kahden vuoden aikana, ja se pitää sisällään 40 lähiopintopäivää (pääsääntöisesti to-pe klo 9-15, poikkeuksellisesti ma-ti), luentoja, taideharjoituksia, kirjallisia tehtäviä, taidetutkielman, erilaisia havainnointitehtäviä ja kehittämistehtäviä sekä yhden lukukauden pituisen ohjatun harjoittelun steinerpäiväkodissa tehtävineen.
Koulutus pitää sisällään neljään pääteemaan liittyviä opintosisältöjä: minä kasvattajana, ympäristö kasvattajana, lapsen kehitysvaiheet ja yhteisöllisyys.
Koulutus on fenomenologis-taidepainotteinen. Taidepainotus toimii menetelmänä ilmiöiden syventyvään tarkasteluun ja ymmärtämiseen.
Opiskelijan kertomaa koulutuksesta:
“Koskaan ei tiedä, mitä vastaan tulee, mille mielensä heittää ja miten paljon uskaltaa mieltään ja omaa ajatusmaailmaansa venyttää.”
“Mielenkiintoista ja antoisaa on ollut opiskella ryhmässä, jossa kaikki ovat tulleet hyvinkin erilaisia elämänreittejä tähän yhteisten opintojen pariin. Olen oppinut ja opetellut entistä tarkemmin antautumaan kuuntelemiselle. Antamalla tilaa jonkun toisen ajatuksille laajenee omakin ajattelu toisten näkemysten kautta.”
Koulutus vastaa osaa (60/240op) steinerpedagogisen varhaiskasvattajan ja esiopettajan koulutuksen opintosisältöjä, joten sen voi opinnoissa hyväksilukea osaksi steinerpedagogisen varhaiskasvattajan ja esiopettajan opintoja.
Puuskakuja 14
00850 Helsinki
© 2022 Snellman-korkeakoulu | Tietosuojaseloste | Verkkosivut: WebAula.fi
"*" näyttää pakolliset kentät