Lupa tulla näkyväksi -erolapset ja taideterapia

posted in: Ajankohtaista, Tapahtumat | 0

Lupa tulla näkyväksi -erolapset ja taideterapia
Perjantaina 15.3. klo 13.30-15.00

Muiden länsimaiden tavoin myös Suomessa avioerojen määrä on kasvanut nopeasti erityisesti 1990-luvulta lähtien. Päiväkodeissa ja kouluissa erolapsia on usein jo noin puolet lapsiryhmistä, joten siitä on tullut hiljalleen arjen uusi normaali. Lasten oireilu jää usein näkymättömiin ja kohtaamatta.
Erolapsista on tehty paljon monipuolista tutkimusta, myös laajoina pitkittäistutkimuksina. Harvoissa niistä on kuitenkaan luodattu vaihtoehtoja ja keinoja erolasten kuntoutukseen, hoitoon tai terapiaan.

YTT, steinerpedagogi Maija Pietikäinen esittelee vuosina 2016-2017 Lahden steinerkoulun 2.-5.-luokilla tehtyä tutkimusta erolasten kuntoutuksesta taideterapian avulla. Tutkimusryhmässä olivat hänen lisäkseen lääkäri Erik van Mansvelt ja taideterapeutti Martin Gull.

Luennon hinta:
30€ /Jos osallistuu jo aamupäivän Liisa Ahosen koulutukseen, koko päivän hinta 70€
Ilmoittautuminen 11.3.2019 mennessä: info@s-k.fi tai 09- 621 1060